Hyppää sisältöön
Kieli Kieli
Artikkelin tiedot

Huonekasvien salaiseen maailmaan

Veronica Peerless: Huonekasvien henkiinjäämisopas : vinkkejä hortonomisesti heikkotaitoisilleNiin trendikkäiksi mainostetut huonekasvit näyttävät jälleen nuupahtaneilta. Lehdet ruskistuvat ja kukat ovat muisto vain. Purkkien ympärillä leijailee pieniä lentäviä hyönteisiä.

On taas se aika vuodesta, jolloin kasvit tekisi mieli heittää roskiin. Ei kuitenkaan kannata. Mullanvaihdolla, suihkutuksella, leikkaamisella ja tuhohyönteisten torjunnalla saa ihmeitä aikaan.

Jos tuntuu, että puuhasta ei selviä ilman apuja, kannattaa lukea Veronica Peerlessin kirja Huonekasvien henkiinjäämisopas (Gummerus 2017), joka lupaa vinkkejä hortonomisesti heikkotaitoisille. Kirja viihdyttää, vaikka viherpeukalo olisi ihan oikealla paikallaankin.

Opas on herkullisesti kuvitettu. Tieto on sijoitettu pieninä annoksina, ja johdattelevien kuvakkeiden avulla tie hortonomiksi on vaivaton kulkea. Vaikka kirja on käännetty englannista, sen neuvot soveltuvat hyvin Suomen oloihin ja kasvit ovat vähänkään asiaa harrastavalle enimmäkseen tuttuja.

Lihansyöjäkasvit

Peerless aloittaa alkeista, neuvoo ruukun hankinnat, paikan valinnat, kastelut ja lannoitukset. Tiesithän, että osa kasveista viihtyy mainiosti kylpyhuoneessa? Tai tulitko ajatelleeksi, että kaikkia muita kasveja on lannoitettava paitsi lihansyöjäkasveja, jotka napsivat lannoitteensa kätevästi ympärillä pörräävistä hyönteisistä?

Kirja esittelee erilaisille kasvupaikoille sopivat huonekasvit, antaa tarkat hoito-ohjeet ja eväät ongelmatilanteista selviytymiseen. Myös muodikkaat ilmakasvit saavat aukeaman verran tilaa. Hakemistot auttavat löytämään täsmätietoa.

Ilmakasvit

Huonekasvit ovat palanneet suomalaisten kotien ja toimistojen sisustukseen. Vihreä tekee hyvää, ja viherseiniä rakennetaan parantamaan sisäilmaa. Aiheesta ilmestyy oppaita tasaiseen tahtiin. Esimerkiksi nämä 2017 ilmestyneet kirjat ovat tutustumisen arvoisia:

Sanna Rasku: Kaunista ja vihreää : puutarhassa, terassilla, sisällä

Caro Langton: Vihreä valtaa kodin : sisusta huonekasveilla

Lisää kirjoja huonekasveista Tiekkö-kirjastoissa

Sanna Rasku: Kaunista ja vihreää : puutarhassa, terassilla, sisällä       Caro Langton: Vihreä valtaa kodin

Tuulevi Borén, Ylivieskan kaupunginkirjasto

Asiasanat: huonekasvit
Sisältötyyppi: artikkeli
572007
Kirja:Vanhanajan huonekasvit:2016:Nid. laitoksen 1. p.
Tekijä: Ranta, Anu, kirjoittaja
Vuosi: 2016
Aineistolaji: Kirja
606088
Kirja:Vihreä valtaa kodin : sisusta huonekasveilla:2017
Tekijä: Langton, Caro, kirjoittaja
Vuosi: 2017
Aineistolaji: Kirja
632008
Kirja:Huonekasvien henkiinjäämisopas : vinkkejä hortonomisesti heikkotaitoisille:2017
Tekijä: Peerless, Veronica, kirjoittaja
Vuosi: 2017
Aineistolaji: Kirja
591947
Kirja:Kaunista ja vihreää : puutarhassa, terassilla, sisällä:2017
Tekijä: Rasku, Sanna, kirjoittaja, valokuvaaja
Vuosi: 2017
Aineistolaji: Kirja